logo

 

 

 

 

hella

 

kalliola

 

pisamat

 

ska

 

ska-esite

 

  Graafinen suunnittelu

 

Olen tehnyt graafista suunnittelua yrittäjänä vuodesta 1995 lähtien. Toimin sekä erilaisissa tiimeissä että itsenäisesti. Vastaan painotuotteiden ulkoasun suunnittelusta, toteutuksesta, kuvaussuunnittelusta sekä kuvaaja- ja painoyhteyksistä. Muotoilemme palvelupalettini tilanteen ja tarpeiden mukaan sopivaksi.

 

 

 

Näyttää, tuntuu, vaikuttaa. Onnistunut
työ.

 

 

Olen suunnitellut ja taittanut esitteitä, julisteita, kutsuja ohjelmineen, tunnuksia, lomakkeistoja, raportteja, oppaita, työkirjoja, suurteoksia, asiakaslehtiä ja vuosikertomuksia sekä luonut visuaalisia ilmeitä tuoteperheineen erilaisille projekteille. Monenlaisia töitä, laajoja ja pienikokoisia. Mikä tehdään, tehdään se tosissaan.

 

Arvostan työssä luovuutta ja käytännöllistä osaamista – sekä työniloa.

 

Graafista suunnittelua vuosien saatossa muun muassa Suomen Akatemialle, Merentutkimuslaitokselle, Johtamistaidon opistolle, Valtiokonttorille, Ulkoministeriölle, Kuntien eläkevakuutukselle (Keva), Hanasaaren ruotsalais-suomalaiselle kulttuurikeskukselle ja WSOY:lle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki tieto on vain elämän olemuksen saattamista järjen lakien alaisuuteen.

– Tolstoi, Sota ja rauha